Posted by milaida
at 09:40 AM on August 02, 2009
|
Aida osallistui tänään Pelastatetaan koirat ry:n VarjoMatch Showhun ja sijoittui x-rotuisten luokassa kolmanneksi!

Aamupäivän sade vähän huolestutti mutta sää kirkastui juuri sopivasti näyttelyn alkaessa. Oli yllättävän lämmintä ja Aida köllötteli tyytyväisenä nurmikolla. Se käyttäytyi rennosti, kuten aina julkisissa paikoissa eikä koirahulina ja väenpaljous haitannut ollenkaan. Seurasimme pentujen kehää, seniorikoiria ja sitten oli vuorossa x-rotuiset. Vähän hermostutti, sillä olen vasta tällä viikolla muutaman kerran harjoitellut näyttelyliikkeitä Aidan kanssa.
Kehässä Aida käyttäytyi hienosti, seisoi paikoillaan ja ravasi nätisti ympyrää. Tuomari tuli moikkaamaan, mutta ei saanut Aidalta kovinkaan paljon huomiota. Sitä ei pahemmin vieraat kiinnosta. Saimme onneksi punaisen nauhan ja jäätiin seuraamaan muita esiintyjiä. X-rotuisissa oli mukavan sekavan näköistä porukkaa 
Sitten oli vuorossa punanauhaiset ja siniset jatkoon päässeet. Aida poimittiin siitä viiden parhaan joukkoon ja perhoset liitelivät vatsassa. Saimme sitten kolmannen palkinnon eli keltaisen ruusukkeen. Jeee, Aida oli niin hieno. Lopuksi tuli tosin niin kuuma ja odottelua oli ollut aika paljon, joten Aida päätti ettei enää jaksa seistä ja rojahti tapansa mukaan maahan. Täytyi sitten muutaman kerran se sieltä houkutella pystyyn, sillä vielä piti poseerata valokuvaajalle.

Categories: None