Milan ja Aidan kotisivut

Tietoa, tarinoita ja valokuvia
kahden koiran elämästä

Blogi

Anna mun kaikki kestää

Posted by milaida at 11:53 AM on December 11, 2008
Työn puolesta voin ymmärtää, ja olen hyväksynyt sen tosiasian että puremaa on tullut ja tulee todennäköisesti ikävä kyllä tulemaan vielä joskus. Mutta että tällaista tapahtuisi omassa kotipihassa....
Pääsin tänään lähtemään töistä heti kolmelta mikä oli mukavaa, sillä viime päivät on mennyt ylitöiksi osaksi siksi että muutama hoitaja on lakossa ja yksi sen lisäksi sairastunut. Ollaan siis pelattu töissä vajaalla miehistöllä ja hommia riittää.

Kävelin reipasta tahtia bussipysäkiltä kotiin. Naapurirapun ovella oli rouva Bichon-rotuisen koiransa kanssa joka tuli minua kohti räkyttäen. Enhän minä sitä pelännyt, sanoin siinä kävellessä muutaman sanan tyyliin "no mitäs sulla on asiaa" (en kulkenut suoraan sitä kohti tai kumartunut alas) mutta huomasin että sillä ei ainakaan ollut mitään ystävällistä asiaa. Piskin pirulainen juoksi flexissä vapaasti ja puraisi minua pohkeesta! Mitä helkkaria!!! Rouva siinä rapussa ei saanut flexin avulla koiraa ollenkaan aisoihin ja se jahtasi minua räksyttäen ja olisi varmasti purrut useammin ellen olisi ehtinyt jo luikkia siitä eteenpäin. Kerta koira oli niin huonosti kontrollissa niin mene nyt sitten rouvalle puhumaan asiasta kun ei lähelle varmaan pääsisi edes. Lisäksi se täti vaan lähti kävelemään pois talolta eikä edes kysynyt miten kävi. Menin siis kiireen vilkkaan kotiin ja raivoissani purskahdin itkuun. Lisäksi Mila ja Aida oli pureskellut kahta Lonely Planetin kirjaa "Walking in the Alps" ja "The Netherlands". Se ei ainakaan piristänyt, enkä suhtautunut asiaan ihan järkevästi vaan huusin, itkin ja kiroilin. Huoh.

Rouvalle,
jonka koira (pieni valkoinen Bichón-tyyppinen) kävi pohkeeseeni kiinni rapun edessä 11.12 klo 15:40 ILMAN MITÄÄN SYYTÄ!
Kiitos kysymästä, jalkani on kunnossa, selvisin säikähdyksellä, kivulla ja mustelmalla.
Tiedoksi:
- Vieraita ihmisiä purevaa koiraa ei voi taluttaa huoletta flexissä
- Koiraa tulisi vähintäänkin torua huonosta käytöksestä
- On omistajan vastuu hoitaa oman koiran käytöksestä aiheutuvat vahingot, eikä hiipiä tiehensä
Itse en järkytykseltäni saanut muuta sanottua, kuin että pidä koirasi aisoissa!

Terveisin, Nina Kiuru, C-rappu 31
Myös koiranomistaja

Tämä kirjelappunen menee B-rapun oveen. Murr! Tämä koiranomistaja tarvitsee nyt rauhoittavan lasillisen viiniä.

Categories: None

Post a Comment

Already a member? Sign In

3 Comments

Reply Eva
09:49 AM on December 14, 2008
TÖRKEETÄ!! Vastuutonta!! <br> <br>ja kaikista harmillisinta ja ärsyttävintä tuollaisisa tapauksissa on se, ettei kyseiset rouvat pikkukoirineen ole moksiskaan eivätkä ota itseensä vaan jatkavat vaan entiseen malliin ja syöttävät pikku turrelleen posliinilautaselta herkkuja kun "muu ei kelpaa". ARGH.
Reply Eva taas
01:32 PM on February 16, 2009
Viimeksi kun kävin teillä taisin muuten nähdä sen purevan piskin siinä pihalla. Onneksi se hyppäsi omistajansa autoon ennen kuin kävelin sen ohi. Valmistelin mielessäni jo mitä sanoisin kun ja jos se tarraisi kiinni mun pohkeeseen... <img alt="dry" src="http://images.freewebs.com/Images/Smilies/Round/dry.gif">
Reply Nina
02:39 AM on February 17, 2009
Piru vie kun en vieläkään ole törmänny siihen piskiin! Täti saa kyllä kuulla kunniansa vaikka tapahtumasta olis vaikka kuinka kauan.