Milan ja Aidan kotisivut

Rodun historia (www.ridgeback.fi - Suomen Ridgeback- yhdistys ry)

Jo monta sataa vuotta sitten, kun ensimmäiset Eurooppalaiset saapuivat Etelä-Afrikkaan, käyttivät hottentotit rhodesiankoiraa muistuttavaa koiraa metsästyksessä. Selässä kasvava harjanne erotti sen selvästi muista koirista.

1800-luvun alussa kirjoitti kirkkoherra Isaac Taylor kirjassaan "Afrikkalaisia ja Amerikkalaisia kuvauksia" strutsinmetsästyksestä, jossa käytettiin koiria apuna. Ilmeisesti nämä koirat muistuttivat koiria, joita myöhemmin George McCall Theal kuvaili kirjassaan. Theal kirjoitti hottentottien metsästyskoirasta seuraavaa "... Se oli ruma otus, jolla oli sakaalin runko ja karvat selässä kääntyneenä eteenpäin, mutta se oli luotettava ja palvelusaltis koira".

Suurriistan metsästys oli 1800-luvulla erittäin suosittu Etelä-Afrikassa, erikoisesti alueella Limpopo-joen pohjoispuolella. Alue nimettiin myöhemmin Rhodesiaksi perustajan Cecil John Rhodesin mukaan. Metsästäjät ymmärsivät jo varhain hyvän metsästyskoiran mittaamattoman arvon. Kun he valitsivat metsästyskumppania, he valitsivat paikallisen koirarodun - hottentottien metsästyskoiran. Koiran, joka oli jo vuosikymmeniä ollut arvokas hottentoteille.

Frederick Courtenay Selous oli yksi monista metsästäjistä, joka asetti tämän harjaselkäisen koiran etusijalle. Viime vuosisadan loppupuolella hän vietti monta vuotta Matabele- ja Mashona-alueella etelä-Rhodesiassa ja kirjoitti kokemuksistaan ja seikkailuistaan. Selous'in kirjoituksissa käy hyvin ilmi, miten ihastunut hän oli koiriinsa, varsinkin koiraan nimeltä Bill - todellinen metsästäjäveteraani. Omistaja jopa pelasti koiran kerran joutumasta krokotiilin suihin. Ironista kyllä, Billin kohtalo oli kuolla muutamaa vuotta myöhemmin juuri krokotiilin hampaisiin.

Rhodesiankoiran alkuperästä ja sen metsästysominaisuuksista kirjoittaa "Rhodesian Ridgeback -yhdistyksen käsikirja", Salisbury, Etelä-Afrikka, seuraavaa: "Rodun alkuperää ei varmuudella tunneta, mutta on yleisesti oletettu, että rotu on sekoitus kuubalaista verikoiraa ja hottentottien metsästyskoiraa, josta viimeksi mainitusta rodusta on jalostunut vastakarvapiirto. Tämä yhdistelmä tuottaisi juuri rhodesiankoiran kaltaisen rodun, jolla on nopeutta, voimaa, rohkeutta ja uskomaton kyky metsästää villieläimiä.

Tätä koiraa kutsuttiin myös leijonakoiraksi, koska monet aikaisemmista suurriistan metsästäjistä huomasivat koiran olevan juuri parhaimmillaan leijonan metsästyksessä. Nimitys aiheutti sen, että ihmiset luulivat koiran tappavan leijonan. Jos hieman asiaa pohtii, ymmärtää, ettei mikään koira pysty voittamaan leijonaa kaksintaistelussa. Rhodesiankoira ärsyttää ja väsyttää leijonan, niin että metsästäjä pääsee lähietäisyydeltä ampumaan tarkan kuolettavan laukauksen. Kuitenkin, jotta koira voisi näin toimia vaaditaan siltä rohkeutta, liikkuvuutta, kestävyyttä ja synnynnäistä kykyä - juuri näitä ominaisuuksia rhodesiankoirasta löytyykin.

Yleensä koirat metsästivät 3 - 5 koiran ryhmässä, joskus kuitenkin käytettiin vain yhtä koiraa. Jäljestäessä lauma jakaantui suurelle alueelle ja yksi koirista juoksi suoraan riistaa (ei aina leijonaa) kohti samalla kuin muut koirat piirittivät riistaa. Tässä koirien todellinen kyky liikkua, tehdä äkkikäännöksiä sekä loikkia sivusuuntaan ja juosta pitkiäkin matkoja, tuli selvästi esille. Koirat työskentelivät itsenäisesti ja kehittyivät vuosien saatossa älykkäiksi, voimakasluonteisiksi koiriksi, joilla on erinomainen fysiikka.


"National Geographic" lehdessä (syyskuu 1944) ollut kuva rhodesiankoirista leijonanmetsästyksessä.
Kuvan on maalannut Walter W. Weber. Huomaa vasemmalla oleva koira, joka näyttää väritykseltään tiikerijuovaiselta ja jolla on "valkoiset sukat" sekä kaulaan ulottuva valkoinen rintamerkki - tämä väritys ei ole hyväksytty rotumääritelmässä.

Suurriistan metsästäjä, kirkkomies Charles Helm toi mm. kaksi tällaista harjaselkäistä koiraa eteläisestä Afrikasta Rhodesiaan vuonna 1877. Hän jätti nämä koirat Cornelius van Rooyen -nimisen maatilanhoitajan ja suurriistan metsästäjän huostaan Mangween, lähelle nykyistä Plumtree-nimistä paikkaa. Francis R. Barnes Bulawayosta sai ensimmäiset harjaselkäiset metsästyskoiransa vuonna 1910 Graham Staceylta, joka oli puolestaan saanut omat koiransa Cornelius van Rooyenilta. Metsästäjät arvostivat koirien kykyjä suurriistaa metsästäessään ja ryhtyivät kasvattamaan näitä koiria metsästyskoirikseen. Metsästysaseiden kehittyessä ei rhodesiankoiraa enää tarvittu metsästyksessä ja koira sai uuden tehtävän vartiokoirana. Tehtävä, jonka se hoiti yhtä hyvin kuin metsästyksenkin.

Rotumääritelmä (www.ridgeback.fi - Suomen Ridgeback- yhdistys ry)
RHODESIANKOIRA (RHODESIAN RIDGEBACK) Nro 146
Alkuperämaa: Eteläinen Afrikka
Rotumääritelmää ovat täydentäneet Kennel Union of Southern Africa ja Zimbabwe Kennel Club
(Hyväksytty: FCI 10.12.1996, käännös SKL-FKK 18.9.1997)

KÄYTTÖTARKOITUS: Rhodesiankoiraa käytetään edelleen metsästyskoirana eri puolilla maailmaa, mutta se on erityisen arvostettu vahti- ja seurakoirana.

LYHYT HISTORIAOSUUS: Rhodesiankoira on tällä hetkellä ainoa syntyperäinen eteläisen Afrikan rekisteröity rotu. Sen esi-isät voidaan jäljittää Kapmaahan, jossa ne risteytyivät varhaisten uudisasukkaiden koirien ja hottentottien puolikesyjen ridgellisten metsästyskoirien kanssa. Koiran alkuperäinen tehtävä oli riistan, erityisesti leijonan jäljittäminen ja suuren ketteryytensä avulla sen aloillaan pitäminen kunnes metsästäjä saapui paikalle. Rhodesiankoirat eli leijonakoirat metsästivät pääasiallisesti kahden tai kolmen koiran ryhmissä.
Alkuperäinen F.R. Barnesin Bulawayossa, Rhodesiassa vuonna 1922 laatima rotumääritelmä pohjautui dalmatiankoiran rotumääritelmään ja Etelä-Afrikan Kennel Unioni hyväksyi sen vuonna 1926.

YLEISVAIKUTELMA: Tasapainoinen, voimakas, lihaksikas, ketterä ja toimelias koira. Sopusuhtainen, erittäin kestävä ja verraten nopeasti liikkuva. Rodussa korostuu ketteryys, tyylikkyys ja terve rakenne. Sillä ei ole taipumusta massiivisuuteen. Rodun erikoisuus ja tunnusmerkki on selän kuvio (ridge), joka muodostuu vastakarvaan kasvavista karvoista. Ridgen tulee olla selväpiirteinen, symmetrinen ja sarvennaisia kohti kapeneva. Sen tulee alkaa heti lapojen takaa ja jatkua sarvennaisiin. Ridgen kruunussa on oltava ainoastaan kaksi täysin samanlaista, vastakkain asettunutta pyörrettä, joiden alareuna ei saa ulottua alemmaksi kuin kolmasosan verran koko ridgen pituudesta. Ridgen keskimääräinen leveys on 5 cm.

KÄYTTÄYTYMINEN/LUONNE: Kunnioitusta herättävä ja älykäs, varautunut vieraita kohtaan mutta ei aggressiivinen eikä arka